Pikkujoulut

Maailman vanhin lähtökohta eroottiseen tarinaan, mutta jokainen, joka on joskus ollut firman pikkujouluissa, tietää, että onhan siihen syynsä, miksi näistä kirjoitellaan. Tässä on nyt minun tarinani. Meillä on töissä kuusi ihmistä. Kaksi miestä ja neljä naista, sama porukka on ollut jo kuusi vuotta kasassa. Osa on naimisissa, osa ei. Ikähaarukka aika heterogeeninen 30-35. Yleensä meidän pikkujoulut on aika rentoja ja kesyjä. Käydään syömässä jossain vähän paremmin firman piikkiin, otetaan ruuan kanssa vähän viiniä ja sitten osa jatkaa yökerhoon ja osa menee suoraan kotiin aina vähän elämäntilanteen ja jaksamisen mukaan. Koskaan ei ole ollut mitään perinteistä koheltamista ja jälkipuheita. Eikä niitä sinällään tullut sinäkään vuonna, mistä aion nyt teille kertoa. 

Olimme jälleen varanneet pöydän siitä samaisesta ravintolasta mistä niin monta kertaa aiemminkin. Siellä oli meidän yksimielisellä päätöksellä kaupungin parhaat pihvit mutta myös joukkoomme mahtuvalle vegaanille löytyi useampi annos mistä valita. Se oli myös sijainniltaan hyvä, tunnelmaltaan mukava ja hintatasoltaan kohtuullinen. Mutta sattuipa sinä vuonna, että aivan järkyttävä norovirusaalto pyyhkäisi meidän firman yli ja kuudesta osallistujasta jalkeilla pikkujoulupäivän aamuna oli lopulta vain kaksi. Minä ja meidän myyntimies. Joka siis tässä tapauksessa on nainen, upea pieni punapää Sini. 

Koska pöytä oli varattu ja firman rahat olivat joka tapauksessa käytettävissä ja pikaisen kalentereiden tsekkauksen jälkeen tulimme porukalla siihen tulokseen, että emme olisi päässeet ainakaan lähimpään kahteen kuukauteen kaikki yhtä aikaa paikalle kuitenkaan, päätimme mennä Sinin kanssa kahdestaan, muut kävisivät sitten toiste, jos saavat yhteisen päivän sovittua. Miksipäs ei. Tulimme Sinin kanssa hyvin juttuun ja meille tulisi varmasti hauska ilta. Olimme joskus ensimmäisenä vuonna bilettäneet kahdestaan aamuneljään saakka muun porukan hävittyä yksi toisensa jälkeen kotiin ja tiesin että Sini oli paitsi fiksu ja keskustelutaitoinen, myös varsinainen bilehile sille päälle sattuessaan. 

Itse olin viihtynyt jo useamman vuoden sinkkuna avioeroni jälkeen ja olin alkanut tulla siihen tulokseen, että en vakituista naista edes kaipaa elämääni. Satunnaista seuraa saa liki aina kun haluaa ja onhan se elämä vaan huolettomampaa sinkkumiehenä, on enemmän aikaa itselle, työlle ja harrastuksille sekä kavereille. Vielä ravintolaan mennessäni olin vakaasti sitä mieltä, että Sini on pitkässä seurustelusuhteessa ja ajatukseni illan kulusta oli se tyypillistä kaavaa menevä hyvää ruokaa, pari lasia viiniä ja ajoissa kotiin. Kuinka väärässä olinkaan… 

Saavuin tuttuun ravintolaan jo melkein puoli tuntia etuajassa, sillä päätin kerrankin tulla bussilla. Yleensä ajan omalla autolla tai kävelen, mutta nyt auto ei olisi viisas ratkaisu ja kävellen olisi tullut kohtuuttoman kiire. Pöytämme oli jo vapaa ja päätin mennä siihen odottelemaan Siniä ja lukaista päivän lehden samalla. Tilasin vähän kalliimman erikoisoluen ja nappasin lehden mukaani ja menin pöytään istumaan. Uppouduin urheilu-uutisiin enkä edes huomannut Siniä, ennen kuin hän käveli taakseni ja sujautti jääkylmän kätensä paitani kauluksesta sisään ja kikatti ilkikurisesti, kun pomppasin varmaan muutaman sentin ilmaan säikähdyksestä. Hänkin oli selkeästi nauttinut jo jotain lämmikettä ennen saapumistaan, sen verran riehakkaalla tuulella hän oli. Herrasmiehenä nousin ylös ja autoin häneltä takin naulakkoon ja tuolin alle ja pian istuimme vastapäätä toisiamme selailemassa ruokalistaamme. ”Ketä me huijataan, samat annokset me tilataan kuin aina tähänkin asti” Sini puuskahti lopulta ja totesin että näin se varmasti on. Minä otin pihvin, Sini lohta ja molemmille lasi viiniä. 

Sini oli selkeästi naukkaillut jo muutaman lämmikkeen tunnelmaa nostamaan, sillä emme ehtineet saada edes ruokaa eteemme, kun hän alkoi avautua tuoreesta erostaan. Hän oli kyllä aina ollut avoin, mutta en ollut kokenut, että olemme niin hyviä ystäviä, että hän ihan noin vain alkaisi avautumaan minulle. Pahoittelin vilpittömästi, sillä en ollenkaan tiennyt hänen olevan sinkku ja olin jotenkin aina tykännyt siitä Sinin pitkäaikaisesta poikaystävästä, sen vähän mitä häntä nyt tunsin lähinnä Sinin juttujen ja muutaman nopean tapaamisen perusteella. ”Niin et eikös me nyt voida vaan skipata se yökerho ja mennä meille nussimaan?” hän kysyi minulta juuri kun tarjoilija toi annoksemme. Huomasin tarjoilijan ilmeestä, että hän ei oikein tiennyt miten päin olisi, joten hän laski vaan annoksemme eteemme ja lähti hartioiden hytkeestä päätellen nauraen pois. Onneksi tarjoilijan tulo keskeytti ajatuksemme enkä koskaan joutunut vastaamaan Sinin kysymykseen. 

Humalatila alkoi laskea hänestä samaa tahtia, kun hän sai ruokaa mahaansa ja lopulta meillä oli ihan asiallinen ruokahetki, joka venyi noin kolmen tunnin, viinipullon ja jälkiruokien mittaiseksi. Lopulta olimme saaneet mahamme täyteen, laskun maksettua ja olimme lähdössä kotiin päin. Autoin hänelle takin päälle ja ohjasin hänet käsi hänen lantiollaan ulos ravintolasta. Juttelimme vielä ravintolan edessä ja mietimme, jaksaisimmeko käydä jossain vielä lasillisella ja jos emme, niin menisinkö kotiin taksilla vai kävellen. ”Tai sitten jos vaan tartut siihen mun aiempaan tarjoukseen ja mennään meille nussimaan?” Sini sanoi katsoen minua samalla suoraan silmiin. ”No voisi kai sitä ainakin hetkeksi tulla istumaan vielä…” vastasin ja Sini nappasi minua kädestä kiinni. ”No, mennääs sitten!” hän totesi määrätietoisesti ja lähdimme kävelemään hänen asuntoaan kohti. Noin kymmenen minuutin kuluttua olimme hänen asuntonsa alaovella ja jokaisella rappusella minua alkoi yhä enemmän ja enemmän kiehtoa ajatus siitä, että harrastaisin hänen kanssaan seksiä. 

Pääsimme sisään ja menin istumaan sohvalle. Sini kävi vessassa ja tuli hetken kuluttua olohuoneeseen päällään vain pitkä, läpikuultava seksikäs yöpaita. Hän ei todellakaan jättänyt arvailuiden varaan mitä hän halusi ja vaikka itse olin vielä epävarma asiasta, kullini alkoi heräillä siihen malliin, että tiesin jo siinä vaiheessa homman päätyvän panemiseen. Sini tuli viereeni sohvalle, nosti jalkateränsä syliini ja ojensi minulle öljypullon. ”Hiero mua jooko?” hän sanoi ja totesin että tämä olisi ihan tervetullut hetki miettiä vielä asiaa ja punnita vaihtoehtoja perääntyä tilanteesta kuin herrasmies tai sitten panna tuota kuvankaunista työkaveriani ja sen jälkeen jatkaa töissä kuten ennenkin. 

Niinpä avasin öljypullon, kaadoin sitä keskelle kämmentäni, hieroin öljyn tasaisesti molempiin käsiini ja aloin hieroa Sinin kauniita ja siroja jalkateriä. Hän sulki silmänsä, kallisti päätään hieman taaksepäin ja huokaisi syvään, kun aloin pyöritellä voimakkailla sormillani hänen jalkapohjiaan. Katseeni lepäsi hänen upeissa rinnoissaan ja kauniissa kasvoissaan ja lopulta en jaksanut ajatella asiaa sen syvällisemmin ja päätin edetä asiassa hänen haluamaansa suuntaan. 

Aloin liikuttaa käsiäni pikkuhiljaa yhä ylemmäs ja ylemmäs. Lisäsin välillä öljyä käsiini ja jatkoin hellää mutta määrätietoista hierontaani. Ensin pohkeisiin ja sääriin, siitä pyörivin liikkein polvitaipeiden yli ja reisille. Ensin ulkoreisille, sitten eteen ja taakse ja lopulta sisäreisille. Sini alkoi huokailla kovemmin ja keinuttaa lantiotaan liikkeitäni vastaan niin, että lopulta kun päätin hipaista sormenpäilläni muka vahingossa hänen häpyään, sormeni lipsahti oikeasti vahingossa hänen pilluunsa hänen työntäessään lantiotaan juuri oikealla hetkellä minua vasten. Toki siinä oli pikkuhousut edessä, mutta tunsin jo, kuinka kiihottunut hän oli ja päätin jatkaa hierontaani sieltä. Siirsin rohkeasti pikkuhousuja sivuun ja sain katsekontaktin hänen kosteaan pilluunsa. Sini nosti toisen jalan nojaamaan sohvan selkänojan päälle ja avasi minulle koko kauneuden. 

Aloin hieroa hänen pilluaan yhä rohkeammin. Hän työnteli lantiotaan minua vasten ja huohotti jo kuuluvasti. Minä hyväilin hänen häpyhuuliaan, välilihaansa, sisäreisiä, häpykumpua, klitorista ja välillä upotin sormen tai pari myös hänen sisäänsä saaden aikaan vielä syventyneen huokauksen. Kullini seisoi jo aivan kivikovana ja totesin, että en kestäisi enempää kiusata Siniä, sillä samalla kiusasin myös itseäni. Avasin toisella kädellä housujeni vyön, napin ja sepaluksen ja hyväilin häntä edelleen toisella kädelläni. Sitten nostin hänen jalkansa sylistäni, nousin seisomaan ja pudotin housuni alushousuja myöten nilkkoihini ja kävin hänen päälleen. Nappasin lattialle pudonneen sohvatyynyn käteeni, vedin Siniä vähän keskemmälle sohvaa ja asettelin tyynyn hänen lantionsa alle. Nojasin kädelläni sohvan käsinojaan ja painoin lantioni hänen lantiotaan vasten ohjaten samalla toisella kädelläni kivikovana sykkivän kullini hänen sisäänsä. Hitaasti painoin itseni sisään yhdellä työnnöllä ja aloin panna häntä hitaasti. Sini voihki allani ja kuiskasi, ettei ole saanut moneen viikkoon ja on ollut aivan märkä koko illan vain ajatellessaan sitä, miten viettelee minut myöhemmin. 

Hetken työntelin itseäni hänen ihanan märkään pilluunsa, kunnes hän pyysi minua nousemaan. Hän työnsi minut sohvalle istumaan ja tuli syliini siten, että hänen rintansa painoivat rintaani vasten ja hän upotti kullini sisäänsä samalla kun istui syliini. Tartuin häntä rinnoista kaksin käsin ja hän alkoi ratsastaa sylissäni lypsäen kulliani uskomattomalla tavalla. Hän huokaili ja voihki ja sai pian orgasmin sylissäni. Olin itsekin jo tulossa, mutta halusin pitkittää omaa nautintoani ja niinpä pyysin häntä nousemaan ja käänsin hänet ympäri selkä minuun päin. Pyysin häntä nostamaan toisen jalkansa sohvalle ja otin häntä käsistä kiinni vetäen ne hänen selkänsä taakse. Siinä hän seisoi edessäni peppu pitkällä, pillu märkänä ja kutsuvana ja selkä kaarella enkä voinut hillitä itseäni enempää. Survoin itseni sisään ja otin hänet rajusti seisaallaan. Sini uikutti työntöjeni tahdissa ja lopulta laukesin hänen sisäänsä. 

Päästin hänestä irti ja hän kipitti heti vessaan siistiytymään minun istuutuessa sohvalle miettimään, mitä tuli juuri tehtyä. Paitsi että olin juuri pannut työkaveriani, olin tehnyt sen vielä ilman kumia. Pian Sini tuli takaisin ja totesi minulle, että mitään isänpäiväkortteja on sitten turha odottaa, hänellä on kyllä ehkäisy kunnossa. Se hälvensi huoltani edes osittain. ”Haluatko jotain juotavaa?” Sini kysyi ja lähti keittiöön päin. Nousin lähteäkseni hänen peräänsä. Hänellä oli yhä yllään pelkkä seksikäs yöpaita ilman pikkuhousuja enkä voinut mitään sille, että kullini oli harvinaisen tykästynyt hänen upeaan pilluunsa ja alkoi heräillä uudelleen jo, kun kävelin hänen perässään pienessä kaksiossa keittiöön. Päästyämme jääkaapille, Sini ojensi minulle oluen ja katsoi samalla puolijäykkänä seisovaa kulliani. Sanaakaan sanomatta hän laskeutui eteeni polvilleen ja imaisi kullini suuhunsa.

Toisella kädellään hän nappasi kiinni kiveksistä ja toisella hän alkoi runkkailla kullini vartta samalla kun hänen kielensä leikki kullini pään kanssa. Laskin oluen avaamattomana pöydälle ja suljin silmäni. Tartuin häntä niskasta kiinni mutta annoin hänen määrätä tahdin sillä tämä nainen oli kyllä kullia imenyt ennenkin. Nautin pitkän tovin hänen vikkelän kielensä ja kostean, kuuman suunsa syleilystä ja kun hän alkoi painella välilihaani, tunsin olevani jo todella lähellä. Vedin itseni ulos hänen suustaan, tartuin häntä kainaloiden alta ja nostin hänet seisomaan. Samalla käänsin hänet jälleen selkä itseeni päin ja työnsin hänen yläkroppansa ruokapöydälle. Siinä hän oli jälleen edessäni peppu pystyssä ja yläkroppa pöydällä. 

Asetuin jälleen hänen taakseen ja työnsin itseni hänen sisäänsä alkaen panna häntä uudelleen – tällä kertaa vielä hitaammin kuin aiemmin. Kostutin sormeani ja aloin pyöritellä sitä hänen peppureikänsä ympärillä ja välilihassa työntämättä sitä kuitenkaan milliäkään sisään. Sini huokaili ja voihki ja lykki lantiotaan minua vasten yhä kiihtyvään tahtiin. Aloin itsekin olla taas lähellä, mutta päätin etten anna tämän loppua vielä. Niinpä vetäydyin jälleen ulos hänestä ja nostin hänet olkapäistä tukien pystyyn. Suutelin hetken hänen niskaansa takaapäin ja kourin hänen rintojaan yöpaidan läpi, kunnes pyöräytin hänet ympäri ja nostin hänet istumaan pöydän reunalle. Painoin lantioni häntä vasten ja kullini osasi täysin itsestään reittinsä sinne missä se niin kovin tykkäsi olla. 

Sini nojasi käsiään pöytään, joten pääsin katselemaan hänen kauniita kasvojaan, yöpaidan verhoamia rintojaan ja omaa kulliani uppoamassa hänen posliiniksi ajeltuun ihanaan pilluunsa. Sini kallisti jälleen päätään taaksepäin ja alkoi tuttuun tapaansa huokailla, kun lykin itseäni yhä kiihtyvään tahtiin hänen sisäänsä. Painoin peukaloni hänen klitoristaan vasten ja en ehtinyt pyöräyttää kuin muutaman kerran, kun hän alkoi jälleen voihkia orgasmissa. Painoin itseni aivan juurta myöden häneen, hieroin lantiotani häntä vasten ja laukesin jälleen hänen sisäänsä. Hetken aikaa olimme paikallamme, kunnes vetäydyin hänestä ulos, nostin korkkaamattoman oluen takaisin jääkaappiin ja kysyin, saisinko käyttää suihkua. 

Sini tuli kanssani suihkuun ja pyysi minua jäämään yöksi. Suostuin tietenkin empimättä ja aamulla heräsin siihen, että hänen lämmin suunsa hyväili aamuerektiossa kivikovana seisovaa kulliani. Laukesin hänen suuhunsa, jonka jälkeen kävimme uudelleen suihkussa ja hän keitti minulle aamukahvit. Minulla oli menoa iltapäivällä, joten jouduin lähtemään pian sen jälkeen kotiin. Pari kuukautta myöhemmin Sini alkoi tehdä hommia enimmäkseen kotoa käsin, mutta aina ollessamme yhtä aikaa toimistolla, piipahtelimme milloin vessassa ja milloin auton takapenkillä lounastauollamme. *